Onhan se noloa, kun koira ei hauku. Tosin Sannin pentuna ollessa vahvistin hiljaa pysymistä kaikin tavoin. Hakuharjoituksissakin Sanni sitten seisoi tuppisuuna löytämänsä ihmisen vierellä. Siinä kohtaa haukulla olisi käyttöä.

Kaikenlaista syksyn harkoissa kokeiltiin, mutta Sanni pysyi hiljaa. Mykillä koirilla on mahdollisuus korvata haukkuminen tuomalla kapula löytöpaikalta ohjaajalle. Mutta, mutta. Sanni kun ei mielellään kanna suussaan mitään.

Nyt yhtenä iltana olin Tuikun kanssa lenkillä ja palatessamme odotteli Sanni rivarimme aidatulla takapihalla. Pyöri malttamattomana ilosta kuin hyrrä tapojensa mukaan. Ja kun vähän viivyttelimme niin kappas kummaa: haukahti! Siitäkös minä riemastuin niin, että jäin Tuikun kanssa polulle seisomaan. Kuului toinen haukahdus ja minä kehuin vuolaasti. Joka haukahduksella vahvistin sanalla "hauku".  Tätä sitten on toisteltu useana iltana. Haukkuminen on lisääntynyt ja kehuja on piisannut. Kenties kohta saan naapurit niskaani. Saattaa olla vaikeaa ymmärtää, miksi komennan koiraa haukkumaan -  voiko olla muuta syytä kuin naapureiden kiusa. (Tosiasiassa Sanni pysyy muina aikoina pihalla hipihiljaa ja naapuritkin ovat ihan mukavia.)

Ei niin paljon hyvää ettei jotain huonoakin: myös lenkillä ollessa Sanni alkaa oitis haukkua mikäli vastaantuleva koira haukkuu ensin. Sanni on siis löytänyt oman äänen.

Hakuharkkoja odotellessa jatketaan haukkumisharjoituksia. Tuikkuhan se osaakin haukkumisen (komentohaukun varsinkin) - muttei sekään häiriöksi asti. Tuikku osaa myös kantaa esineitä. Härkäviikoilla on vähän sisällä harjoiteltu myös noutamista. On jo oivaltanut asian alkeet.