Juuri kotiuduimme koirien kanssa piitkältä joenrantakäppäilyltä. Tästä ei kevätkeli parane. Aurinko paistaa ja rannan jää kantaa. Toisenlaisiakin kokemuksia jään kantavuudesta on tänä keväänä jo kertynyt. Muutama viikko sitten käppäilimme jäällä, kun vastaan tuli kultainennoutaja taluttimensa kanssa. Väistimme kapelata poulta joelle päin. Molskis ja hupsis. Olin vyötäröäni myöten vedessä, jalat tukevasti joen pohjassa. Heti perään toinen molskahdus. Sanni tuli kaveriksi. Tuikku älysi pysyä kauempana. Pyysin noutajan isäntää katsomaan, että pääsemme jäistä pois omin avuin. Siinä he sitten seisoivat yleisönä, kun nostin ensin jäälle Sannin ja perään pöyrähdin itse. Olisivat voineet notkeudelleni taputtaa.

Sen jälkeen on väistelty kulkijoita rannan suuntaan. Paljon heitä tänäänkin polulla liikkui, koirineen ja ilman näitä ihania otuksia.

 

 Maatilalla lämmittelimme mökkiä viime viikonlopun. Minä kuljin lumikengillä pitkin peltoja ja metisä, koirat kahlasivat ilman kenkiä. Tuikku innostui säntäämään oravanjälkien perään. Se on varsinainen oravanhaukkuja. Haukku yltyy kimeäksi puun alla, kun se selvästi huomaa, että orava nauraa puussa, eikä sen hännästä saa kiinni millään ilveellä. Sanni on sen verran huonokuntoinen, jotta alkuinnostuksen jälkeen pysyi tiukasti minun perässäni, seurasi lumikenkien jättämää painaumaa. Ei taitaisi jäniksen peräänkään vaivautua, jälkiä kyllä haisteli innostuneena.(Saatan kyllä olla väärässä, riistavietti voittaa huononkin kunnon. Hyvää liikuntaa joka tapauksessa meille kaikille. Kylätiellä kun käveltiin, Tuikku näki lehmiä siellä, missä ne kesällä ovat,  ja haukkui ne sankarillisesti. Ja Sanni perässä. Kohtahan ne oikeastikin ilmestyvät siihen naapuriksemme laitumelle. Samoin kurjet ja joutsenet muuttomatkallaan pohjoiseen.

Hyvää Pääsiäistä kaikille. Sannin juoksua täällä edelleen odotellaan. On tavallisesti tullut melkein kellon tarkkuudella ennen maaliskuun puolta väliä. Jäiköhän nyt väliin. Aika näyttää.