Erkki kävi viime viikolla ottamassa pentusänkyä varten mitat, ja nyt seisoo komea kapistus saunan lattialla. Kokoon taitettava puusta tehty kehikko, jossa turvarimat ja matala etuosa, johon myöhemmin saa korotuksen.Täytyy vielä sivellä peti pellavaöljyllä. Ylimääräinen laudekin on saunasta revitty pois tieltä. Sanni saa ensimmäiset viikot hoidella pentujaan rauhassa saunassa,  ja sitten siirrän porukan pieneen keittiööni tottumaan arjen ääniin ja ihmisiin.

Sanni tuntuu voivan hyvin ja sopivan pulskasti. Lievä pahoinvointikin on mennyt ohi ja ruoka maittaa - on kyllä maittanut muutamaa päivää lukuunottamatta koko ajan. Pissalla täytyy piipahdella useammin, pentuset varmaankin painavat rakkoa.  Nyt parina yönä kun olen nukkunut tavallista sikeämmin ja pidempään, on Sanni lorauttanut aivan tapojensa vastaisesti lattialle. Ensimmäisen lorauksen jälkeen laitoin lattialle sanomalehteä, joten olkoon tämmöinen järjestely meillä varmuuden vuoksi seuraavat viikot ennen synnytystä - sanomalehtiruljanssihan jatkuu pentujen synnyttyä. Lehdet vaan ovat niitä surkeita tabloideja nykyisin, olenkin pyydellyt tuttavia säästämään Karjalaisensa - ja tilasin sen kesäksi itsellenikin.

Helleviikkojen aikana lenkkeily jäi minimiin sekä minulta että koirilta. Sanni kävi kuitenkin aamuin illoin kastelemassa massunsa joessa. Nyt kelien viilennyttyä on taas käpytelty porukalla kauppaan vajaan kilometrin päähän ja hyvin sujuu. Tuikun kanssa on käyty hakuharjoituksissa. Viikko sitten oli hirveän kuuma ja eilen kovin kylmä. Keskimäärin siis mainio keli. Tuikku on innostunut hakuhommistakin. Oivalsi heti jutun juonen ja tekee hommat taitavasti. Kyllä metsässä on mukavaa!