Joskus koirat tekevät asioista vähän mutkikkaita. Olen yhden lapseni kanssa sopinut, että Sanni asuu toistaiseksi hänen kanssaan pääkaupunkiseudulla, mutta on tervetullut takaisin kotiin heti, kun tilanne vaatii. (Tiedän Sannin kyllä viihtyvän hoitokodissaan.)

 Sormi meinasi mennä suuhun, kun mietimme, miten Sanni matkaa Hämeessä järjestettäviin juhliin, kun toisen - koirille kovasti allergisen - lapseni oli tarkoitus tulla veljensä kanssa samalla kyydillä. Kolmas veljeksistä tuli hätiin ja nappasi Sannin kyytiinsä  vaikkei koirista kummemmin piittaakaan.

Sanni pääsi repsikan paikalle (tosin kuva on väärin päin, joten näyttää kuin se olisi kuskina.) Katsokaa sen ilmettä. Kyllä on polleaa tyttöä matkatessaan halki Suomen.

P.s. Ihmisillä on tapana sanoa, että koira on heille yksi perheenjäsen. Minä puhun mielummin laumasta. Jos joutuisin valitsemaan lasteni ja koirieni välillä (kuten jossain vaiheessa  muinoin jouduin koira-allergikon kotona asuessa), tiedän kyllä miten valitsisin - vaikka koville ottaisi. Nykyisin selvitään sillä, että perhejuhlat järjestetään aina jossain muualla kuin minun luonani. Mutkikasta ja joskus vähän kallistakin, mutta näin onnistuu, kun "lapset" ovat aikuisia.