Meillä on Tuikun kanssa uusi "koiraurheiluharrastus". Aloitimme muutama viikko sitten agilityn alkeet koirakoulu Napakassa. 

Selvää oli, että Tuikulla on agilityyn sopivia ominaisuuksia: oppivainen, ketterä, leikkisä ja (lappalaiseksi?) nopea, yhteistyöhaluinen. Oma hitauteni ja kömpelyyteni etukäteen epäilytti. Ruhoni onkin harkkojen jälkiesenä päivänä vähän kipeä sieltä ja täältä (jännittämisestä ja nopeista liikkeistä), silti vallan hauskaa on ollut. Hauskaa on ollut molemmilla. 

Kolme kertaa on treenattu, ja Tuikku selvittää jo kerralla radan, jossa on hyppy, putki, hyppy ja 90 asteen kulma (Niinan ohjaamana ).

Oikeat agilitykäsitteet ja säännöt ovat vielä hakuesessa, mutta siinä ne tehdessä opin. Tänään taas mennään. Yritän muistaa: tissit eteenpäin, kiinnostus koirassa (eikä siinä, miltä näytän), oikea-aikaiset vihjeet Tuikulle: hyp-hyp-put-put-hyp-hyp-kiip-kiip-kiip. Käskyjä toistellaan (vahvistus), mutta heti kun Tuikku on putkessa, juostaan ke-vy-es-ti ohjaamaan seuraavaa estettä ja siirrytään käskyttämään sitä jo ennen kuin koiran pää pujahtaa putkesta ulos. Ke-vy-es-ti juoksemiseen Niina neuvoi hakkimaan kevyemmät kengät. Mahtaakohan riittää?

Kädellä ja koko keholla ohjaaminen, oikea-aikainen palkitseminen, suunnan pitäminen sellaisena, että koira ei lue minua väärin. Siinäpä sitä oppimista hitaalle köntykselle, jolla on putkiaivot. Paritanssia en ole oppinut tanssimaan. Katsotaan, miten eukon tässä käy.  Koirakoulu Napakan nimeksi sopisi paremmin ohjaajakoulu Napakka. Leinosen Niina opettaa meitä ohjaajia taitavasti.

Avainsana on ilo. Ilman sitä ei hallille kannata raahustaa. KE-VY-ES-TI.