Kaupunkiaamuina napsautan heti herättyäni illalla valmiiksilataamani kahvinkeittimen päälle ja istun koirineni olkkarin sohvalle. Siinäpä mietitään maailman menoa ja tulevaa päivää kylki kyljessä. Tai Sanni on tiiviisti kiinni kyljessäni, työntyy niin liki kuin mahdollista. Tuikku pitää pientä etäisyyttä, hyörii siinä ympärillä ja tekee kaikkensa saadakseen koko huomioni- ja Sanninkin huomion. Päästän Tuikeron rivarin takapihalle haukahtamaan oraville, kaadan itselleni lahvia ja nautin.

Maalla virittelen hellaan tulen ( ei aina ole niin idyllistä miltä äkkiseltään kuulostaa, hella oikuttelee välillä kovastikin), päästän Tuikun ulos ja sanon Sannille hyvät huomenet. Sanni on suutarinmökissä valinnut nukkumapaikakseen ulkoeteisen ja aamu-uninen kun on aina ollut, ei vielä innostu ulos menosta. Minua nousee kyllä moikkaamaan. Keittelen siinä sitten porokahvit, pidän vähän silmällä ulkona puuhailevaa Tuikeroa, istun kahville ikkunan eteen - ja nautin. Nautin aamusta, avautuvasta maalaismaisemasta, koirista ja elämästä. Kohta lähdetään yhdessä lenkille ja sekin on kivaa. Ymmärrän hyvin niitä entisajan kartanonherroja, jotka käyskentelivät mannuillaan koirineen. Vaikken maita ympärillämme omista, on nautinto käppäillä kylätiellä, peltojen keskellä.