Ajelin Tuikku ja Sanni takapenkillä vajaat 400 kilometriä Joensuusta kesämökille Tarjanteen rannalle. Koko matkan sataa tihutti ja välillä satoi vähän rankemminkin. Pysähdyin yhden kerran, koirat saivat jaloitella lyhyesti ja minä kävin samalla asialla - vessassa, mutta myös syömässä (tätä iloa ei koirille suotu, epistä).

Parikymmentä kilometriä ennen määränpäätä Tuikku alkoi hiljaa uikuttaa - tulikohan paha olo mutkaisella ja mäkisellä lopputaipaleella, vai alkoiko jo matkan pituus painaa - en tiedä. Mökille kun päästiin, pääsivät koiruudet vapaaksi, ja rajaton oli riemu. Sannilla ja Tuikulla on täällä Vilppulan mökillä tapana juosta hulvattomasti kylki kyljessä saunanniemen ja mökin väliä.  Toisinaan Tuikku katoaa piiloon aitan alle, ja Santtu odottaa terävänä korvat ja häntä pystyssä, jotta voisi hyökätä kimppuun heti kun Tuikun nenä näkyy.

 Kun Sanni kyllästyi hippa- ja piiloleikkiin, alkoi Tuikku lajentaa reviiriä. Toisin sanoen reviiri laajeni naapurin tontille. Sinne se Sannikin pentuna karkasi tuon tuostakin, nyt pysyy omalla puolella.

En oikein tiedä, miten Sanni ne oman tontin rajat aikanaan oppi, Tuikullekin ne täytyisi opettaa. Nyt en muuta keksinyt kuin seisoa tonttien rajalla, ja tolkuttaa kädet levällään, että EI EI EI.  Ainakin minua Tuikku sen jälkeen hetken vältteli - ja kaiveli rantamudakkoa omalla puolella saunassa ollessani.

Nyt sataa, on pimeää, eikä Tuikku halaja naapuriin - ei edes ulos.