Tällä viikolla aloitettiin ahneesti useampikin kurssi. Sannin kanssa muistellaan tokon alkeita (huono tuntuu olevan muistimme) ja kokeillaan palvelukoirien haku- ja jälkitreenejä. Tuikero jatkaa onnettoman ohjaajansa kanssa agilityä "jatkokurssilla".

Sannin tokoliikkeet ovat sieltä hyvin paljon tännepäin. Periaatteessahan Santtu on kotioloissa hyvinkin hallittava koira, mitä nyt kiinnostavan (koira)vastaantulijan tavatessaan alkaa pyöriä hihnansa ympäri  ja mieluusti kiskookin. 

Oikeastaan tottis lajina ei taida kiinnostaa sen paremmin koiraan kuin omistajaa, koska arjessa pärjätään suhteellisen hyvin. Kieltämättä siisti seuraaminen tilanteessa kuin tilanteessa helpottaisi kaupungissa liikkumista Sanni on aika isokokoinenkin ja vahva, joten jos kunnolla kiskaisisi, kumossa oltaisiin. Ärjäisystä kuitenkin viimeistään laantu.

Tottikseen minut ajoi se, että sekä poro- että lammaspaimennus kiinnostavat ja molemmissa koira on oltava ohjaajansa hallussa myös matkan päästä (sen on pysähdyttävä ja tultava takaisin käskystä). Eiköhän me tämä viiden kerran tottelevaisuuskurssi selvitetä, mutta jatkossa yritetään kenties muilla tavoin lisätä hallittavuutta.

Hakutreeneissä Sanni sen sijaan oli elementissään, selvästikin tykkäsi hommasta kuten minäkin. Nyt ensimmäisellä kerralla lähinnä lämmiteltiin, pyrkimyksenä se, että koira mieltää touhun mukavaksi ja käy etsimässä pari puun takana piileksivää ukkoa. Tämän Sanni teki ilolla ja empimättä. Jos oikeasti tällä tiellä halutaan edetä, tulee yksi haaste olemaan haukkuminen. Nimittäin rivitaloasukkaaksi koulittu Sanni ei hauku oikeastaan ollenkaan (paitsi paimennushaukkua ja  vartiohaukkua maalla ja se onkin kumea haukku se - jos ei tiedä, millaisesta pehmokoirasta on kyse, saattaa oikeasti säikähtää. Räksytyshaukkua Santtu ei siis osaa ollenkaan.) Haussa pitäisi haukkumalla ilmoittaa, kun ukko (tai esine) löytyy. Sanni se vaan heiluttaa häntäänsä.

Tuikero sai hakutreenin ajan odotella agilityn alkua autossa. Ehkäpä odotus oli hyväksi, sillä into päästä tekemään oli kova. Voi pahkeinen kun ihan harmittaa hyvän koiran puolesta! Ohjaaja on nimittäin surkea, oikein surkimuksien surkimus. Onneton ohjaaja ei kolmella harjoituskerralla oppinut, kumpi käsistä on oikea ja kumpi sitten se vasen. Siis joka kerran ohjasi oikealla ennen valssia, vaikka vasenta olisi pitänyt käyttää. Ei auttanut Niinaopettajan karjunta vasen, vasen, vasen. Ei auttanut, kun on niin monta jännittävää asiaa yritettävä yhtä aikaa pitää mielessä. Tuikku selvitti hypyn, putken ja hypyn sitten ihan vaan oman ymmärryksensä varassa vaikka ohjaajan valssi muuttui välillä polkaksi. Pahkeinen, kun melkein tekisi mieli hankkia lupaavalle koiralle kunnon ohjaaja. Mutta ei, näillä mennään.

Koirakoulu Napakka sijaitsee entisen Ylämyllyn varuskunnan mailla kangasmaastossa. Ympäristö on täynnä mukavia lenkkipolkuja ja olenkin ottanut tavakseni mennä hallille jo hyvissä ajoin ennen treenien alkua. Teemme kolmisin kunnon lenkin hienoissa olosuhteissa, käy samalla lämmittelystä.