Olen yrittänyt Sannille selittää, miten hieno oma paikka sillä on saunassa. Kyllä se sinne pyydettäessä tulee (muutaman nakinpalan syömään) ja viihtyykin niin kauan, kun minä olen siellä, mutta kipittää heti perässäni pois hienosta synnytyssängystään. Tiettyä epäjohdonmukaisuuttahan tässä nyt on, sillä sauna sijaitsee siinä osassa huoneistoa, johon koirilla ei ole normaalisti asiaa. Onhan tässä vielä aikaa totutella - ainakin viikko, luultavasti kaksikin, ja jos aivan keskimääräisen kantoajan mukaan edetään niin 9 vuorokautta. Aloitin tänään Sannin lämmön mittauksen.

Juttelin myös koirakouluope Niina Leinosen kanssa pentutestauksesta. Niina tekee testejä. Itse hän kilpailee border collieittensa kanssa SM tasolla sekä tokossa että agilityssä. Niinan mukaan jo kuuden viikon iässä voi luonteissa nähdä eroja niin, että on mahdollisuuksia ennakoida, mikä pennuista sopisi aktiivisesta harrastamisesta kiinnostuneelle. Toisaalta olen kyllä lukenut, että vasta 9-10 viikkoisena erot alkavat tosissaan näkyä. Siinä vaiheessa toivon kuitenkin Sannin pentujen jo löytäneen omat kotinsa. Ihan jo omaksi opikseni arvelin pentueen Niinalla testauttaa. On kiinnostavaa nähdä, miten hän niitä testaa. Vielä kiinnostavampaa on myöhemmin seurata, onko luonteissa eroja, ja onko niitä voinut ennakoida. Tietysti ympäristö muovaa luonnetta valtavasti ja vahva sosiaalistumisvaihe jatkuu uusissa kodeissa, joten suoria päätelmiä ei voi tehdä.

Ulkona Santtu on edelleen oma virkeä, kaikesta kiinnostunut ja valpas itsensä. Sisällä mielellään makoilee omissa oloissaan - ellei rapsutusta ole tarjolla.

Eilen pistäytyii Hilla oman porukkansa, Paulan ja Mikon kanssa (kissa puuttui). Sanni olisi väen vängällä halunnut leikkimään, mutta joutui nyt katselemaan takapihan oven takana ikkunasta. Hilla on kyllä myös jännä tyyppi. Viime kesänähän hankin tämän pennun sijoituskoiraksi siksi, että tunnen useammankin Nennikka-koiran, joiden ystävällisestä, hieman valikoivasta, itsetietoisesta ja itsevarmasta luonteesta pidän. Vaikuttaa siltä, että juuri sellainen luonne on Hillallakin.  Kaiken lisäksi siitä on kehkeytynyt kaunis narttu. Paulaa kiinnostaa näyttelyhommat, joten mukavaa, että pärjää. ERI oli kopsahtanut viime viikonlopun näyttelystä junnukehästä.

Hieno juttu sekin, että Hillalla(kin) on paimennusvaisto tallella! Ajaa kuulemma lehmät laitumelta navettaan. Mikon mukaan osaavat sinne kyllä lypsylle itsekin, mutta joskus jumiutuvat ruohonsyöntiin ja Hilla pitää jo joukon kasassa.

Hillan vahvasta luonteesta kertoo sekin, että Tuikun ja Hillan kohtaamiset eivät ole niin leikkisiä kuin Tuikulla muiden (pentu)narttukoirien kanssa. Ilmassa on aina pikkuisen jännitystä sillä Hilla ei suostu alistumaan kuten Tuikku pentukoiralta odottaisi. Leikiksi se homma kyllä aina lopulta menee, eivätkä ne ainakaan vielä ole päässeet laumajärjestystä kovakouraisesti testaamaan keskenään. Sanni ja Hilla pärjäävät mainiosti. Ymmärtääkseni Hilla ei haasta Sannia vaan pitää sitä nurkumatta ´pomona.

Tokoharjoituksissakin käytiin tänään Tuikun kanssa. Ei se kyllä ole minun lajini, liian tarkkaa viilaamista. Taas täytyy sanoa, että Tuikku kyllä osaisi, mutta minä en. Metsäharkat ja hakuhommat ovat enemmän mieleeni. Huomenna menemmekin taas Jaamankankaalle hakuharkkoihin. Toistanpa taas: metsä on aina metsä.