Huomenna alkaa Sannin yhdeksäs tiineysviikko. Verkkaisilla kävelylenkeillemmä Santtu on edelleen virkeä ja kiinnostunut kaikesta haistamastaan, kuulemastaan ja näkemästään. Parina päivinä ovat vastaantulijat kommentoineet menoamme. Eilen eräs koiraansa taluttava mies kysyi, minkä ikäinen Sanni on. Lienekö päätellyt arvokkaasta askelluksestamme ja pulleasta olomuodostamme (Sannin ja minun), että koiralla olisi korkea ikä. Totesin tilanteen ja ryhdyimmekin sitten juttelemaan hänen koirastaan. 16-vuotiaalla uroksella oli häntä paketissa - eläinlääkäri oli hoitanut hännän hankalaa haavaa ja todennut kunnon muuten hyväksi.

Tänään pysähtyi lenkillä ollut pariskunta meidät ohittaessaan ihailemaan rauhallisia ja nauravia koiriani (Tuikku on kiltisti sopeutunut hitaaseen menoomme, omaksunut saman rytmin). Sanni vetäisikin heille leveimmän hymynsä. Sehän on sellainen linssilude ja rakastaa kaikenlaista esiintymistä - myös näyttelykehässä. Tuikku on hivenen varautuneempi vaikkakin ystävällinen ja luokseenpäästävä sekin.

Kukaan ei ole vielä ääneen moittinut lihavaksi syöttämästäni koiriasta  vaikka Sannin kyljet ovat levinneet aika tavalla. Lihavaksi syöttäminen on sivu mennen sanoen mielestäni eläinsuojelurikos. Joskus näkee koiria, jotka tuskin pystyvät liikkumaan - ja se on ihmisen syy. Sannin kohdalla ruokailua täytyy normaalisti ajoittain säännöstellä, se on aikamoinen herkkusuu ja lihominen tapahtuu tuossa silmien alla huomaamatta. Nytkin on ruoka koko ajan maittanut, tosin annokset ovat pienentyneet ja annosten välit lyhentyneet. (Tuikulle taas ruoka ei ole maittanut moneen viikkoon. Se on suorastaan hoikassa kunnossa. Se on aina ollut kausittain huono syömään, enkä ole ruvennut sitä herkuilla houkuttelemaan.)

Sannin lämmöt pysyttelevät  edelleen siellä 37,5 asteen molemmin puolin. Lämmön mittaaminen on helppoa, sillä Sanni pysyy rauhallisena, kun sitä käsitellään - esimerkiksi kynsiä leikatessa tai eläinlääkärissä. Siinä suhteessa se on helpoin koiristani ikinä. Kyllä Tuikun kanssakin eläinlääkärissä hyvin pärjää, mutta ihan pyristelemättä se ei anna itseään tutkia. Kynsien leikkuuseen olen senkin sitkeästi totuttanut ihan pennusta pitäen.

Juuri äsken Sanni läähätti tuolla nurkassaan. Oletan, että oli paha olo tai närästää. Tuikku huolestui heti, vilkaisi minua ("etkö huomaa") ja kävi nuolaisemassa Santun naamaa. Nyt Sanni tuhisee taas rauhallisesti kuono maassa, ilmeisesti umpi unessa.

P.s. Näin viime yönä unta, että Sannin synnytys alkoi minulle yllättäen vähän kuin talvi aina autoilijoille. Tarvittavat tavarat eivät olleet oikeissa paikoissa eivätkä käyttökunnossa. Joku muu kuin minä touhusi siinä päällimäisenä ja teki kaiken väärin... Sieltä syntyi ainakin kaksi pentua, yksi pieni (normaalikokoinen)  ja yksi hirveän iso...Molemmat mustia..