Iltapäivällä kaivoin esille Sannin pentupannan ja pyöräytin Samun kaulaan. Samu ja Tuikku auton takatilaan kevythäkkiin, Sanni takapenkille ja retkelle. Hurautin kymmenen kilometrin päähän Utran harjulle ja keräsin koirat autosta ulos.

kuva4.JPG

Koko komppanja hihnojen toisessa päässä ja minä toisessa. Aluksi Samua selvästi vähän ahisti kaulapanta ja hihna. Isot koirat taas touhottivat, kun pitkästä aikaa pääsivät metsään. Kaikki kiskoivat kuka minnekin ja minä siinä välissä solmussa hihnoineni. Kiivettiin metsäpolkua harjun päälle ja siellä päästin Samun vapaaksi. Samu selvitti kivet, kannot ja mäet hienosti. Juoksi joukon keulilla välillä niin kaukana, että menin koirien kanssa piiloon. Se tehosi. Noin pieni pentu ei juurikaan vielä jätä yksinään laumaansa. Mutta kaksin saattaisi lähteä pidemmällekin. (Siksi en uskaltanutkaan laskea irti Sannia ja Tuikkua. Otteeni on pentuaikana kirvonnut ja oman epäjohdonmukaisuuteni vuoksi etenkin Tuikku on ottanut huomattavia vapauksia.)

Siellä sammalten seassa kokeilin nakkipaloilla vähän luoksetuloharjoituksia. Samu on herkkusuu ja harjoitukset onnistuivat hyvin. Samu on myös oikea metsäsissi. Eniten ihailin sen alastuloa harjulta. Minulla oli ongelmia, mutta Samu kierähteli ja pyörähteli taitavasti.

Joka päivä on Samun kanssa uusi. Se kurkottaa aina taitavammin kahdella jalalla ja ylettyy yhä ylemmäksi. Se osaa avata keittiön portin heittäytymällä voimalla porttia vasten. Se valvoo yhä pidempiä aikoja, rakastaa vetoleikkejä ja jonkin "saaliin" kanssa (Tuikkua) karkuunjuoksemista.  Se asettuu paksulle pyllylleen istumaan ja ottaa vaikka väkisin katsekontaktin niin halutessaan. Se haukkuu vaativasti, kun haluaa ruokaa (tai kinkunmurun leipäni päältä ;). Se viihtyy ulkona takapihalla.  Ennen nukkumaankäymistä sillä on oma rituaalinsa: pitää löytää vesikuppi ja juoda vähän vettä - tai ainakin läiskytellä etutassuja vesikupissa.

Metsäretken aikana se oppi jo melko hyvin kulkemaan hihnassakin.