Iltalenkillä äsken paistoi kuu ja taivas oli tähtikirkas. Sormia paleli hihnojen päässä ilman hanskoja.Pakkasyö tulossa, veikkaan. Ripustelin ja sytyttelin ensimmäistä kertaa lyhdyt Tuikun alunperin kehittelemään "lyhtypuuhun" = Tuikku jyrsi pentuna jonkun pajunsukuisen rivaripihapuun rungon niin, että puu menehtyi. Sahasin kuolleita oksia pois (no joo, kesävieras Harri sahasi) ja siitä tuli hieno "kelo", vähän kuin oskarinoksa.

Päivällä tepastelimme pitkästä aikaa kotilähiön koirapuistoon parin kilsan päähän. Matka on mukava, kun pieniin puistokaistaleisiin on muotoutunut koirapolkuja - ei tarvitse kadulla kävellä. Polku oli tänään pedattu keltaisilla koivun- ja vaahteranlehdillä, joita tuuli sitten vielä pyöritteli.

Koirapuistossa ei "isojen" puolella ollut muita kuin me. Hyvä niin, sillä Sanni on vanhemmiten tullut vähän arvaamattomaksi näissä ympyröissä etenkin, jos Tuikku on mukana. Pienen valkoisen karvaturrin kanssa leikikivät sitten aidan raosta. Karvaturrin emännän veljellä on kuulemma lapinkoiria.

Yksi pojistani pistäytyi kylässä. Hän on avovaimonsa kanssa hoidellut piskejäni silloin tällöin ja molemmat ovat aivan lääpällään tähän pariskuntaan - etenkin naispuoliseen niin, että kun "poika" skypetti tälle illalla, hyökkäsivät molemmat hauvelit paikalle kuin tyhjästä. Oli se käsittämätöntä, kun ihana ääni kuuluu, mutta äänen omistajasta ei saa minkäänlaista hajua.

Lyytinkin oli kuulemma lenkkeillyt tänään samoissa maisemissa kanssamme tuulen tuiverruksessa.

Kuva Sinikka Pitkänen.