Lumi ja pakkaset löysivät lopulta tännekin! Koirat ovat selvästi onnellisia molemmista - vaikka välillä täytyy pysähtyä kiskomaan paakkuja tassunpohjasta:
Sai sitten olla ensimmäinen ja viimeinen talvi, kun ruokin lintuja ellen asu vakituisesti maalla. Kävimme koirien kanssa viikonloppuna lisäämässä ruokaa ruokintahärpäkkeisiin. Syöttöautomaatit vetävät liioittelematta yhteensä ainakin kahdeksan litraa auringonsiemeniä, lisänä vielä talipötköjä. Viikossa oli kaikki automaatit tyhjennetty! Talipötkön ympärillä parveli kaiken sortin tinttejä, kun ajoimme pihaan. Jäljet lumessa paljastivat, että ruokakuntaan kuuluu isojalkaisia lintuja, oravia, myyriä, hiiriä ja muita sirokoipisia nisäkkäistä. En minä sellaista porukkaa pysty millään ruokkimaan!
Siemenämpäristä tapasin erittäin pullean myyrän (tai hiiren). Mikäs sen siellä oli asustellessa, kun saattoi kellahtaa syötyään ruuan viereen pötkölleen. Hetken harkittuani viskasin kylmäverisesti pikkuvieraan pihalle, josta Tuikku sen äkkäsi ennen kuin se ehti piiloon.
Se oli sen myyrän menoa se.
Vaikka Tuikku on hienosti hoitanut kissan virkaa, on laumaan liittynyt myös ihan aito maatiaiskissa Maatuskamuori Hurmurmau. Muori ja koirat eivät oikein vielä innostu toisistaan (tai pikemminkin koirat innostuvat liikaakin ja väärällä tavalla).
Muuten Maatuska osaa jo ottaa aika rennosti:
(Huomaatte varmaan että Hurmurmau pysyy linjassa - musta vaalein merkein.) Uuden nimensä Vilma-kissa sai vähin erin. Ensikisi kutsuin sitä Hurriksi, kun se hyrisi hurmaavasti. Sitten huomasin, että osaa se vaatimattomasti naukaistakin (kun roikutin muikkua nenän edessä.) Nyt olen oppinut, että se osaa murista yhtä kovaa kuin Tuikkukin. Murisevat karvat pystyssä toisilleen eri puolilla porttia. Täytyyköhän nimeen lisätä vielä sähinäkin, kun lähempää tuttavuutta ryhdytään kokeilemaan korien kanssa. Vähän jännittää, alkaako yhteiselo sujua.
Kommentit