Vietimme pitkän viikonlopun maatilalla. Mennessä täytyi auto jättää kylätien haaraan, kun mökkitiellä oli lunta reippaasti. Ensimmäinen ilta ja vielä seuraava aamukin meni minulta  kolatessa. Parissa päivässä vesisade, aurinko ja pakkanen tekivät tepposensa ja tie oli takaisin kaupunkiin lähtiessä tällainen:

Sulalta näyttää, mutta jäinen pinta viskoi kyllä autoa mihin sattuu. Tuo mutka on hankala liukkaalla - mutta myös sateisena kesänä.

Nuohoojakin pääsi onneksi pihaan ja pois:

Katolta alas kavuttuaan hän kertoi, että hakkuuaukealla seisoi iso uroshirvi toljottamassa suoraan talolle päin. Sanoi, että tällä kylällä on hirviä erityisen paljon, ja että tähän aikaan kulkevat usein "karjoina" (laumoissa). Olen toki hirvenjälkiä lähistöllä nähnyt paljonkin, mutta yhtään kertaa en ole onnistunut omassa pihassa elävää sarvipäätä tapaamaan. Sanni seisoo silloin tällöin nenä metsään päin ja haukkuu kumeasti. Oletan, että hirviä se haukkuu, ja että ovat silloin hyvinkin lähellä.

Hakkuuaukio näytti kuitenkin maanpinnalta tämmöiseltä:

 

Ei hirven hirveä eikä haukun haukkua. Aurinko kuitenkin helotti taivaalla.

Ainoat eläimet näkyvillä - koirien lisäksi - olivat pajunkissat:

Ja tietenkin tiput:

Kaivokin osoitti sulamisen merkkejä.

Lähtöaamuna sain jo muutaman desin vettä vinssattua. Vedestä ei silti koko aikana ollut pulaa. Räystäät tiputtivat vettä ämpärikaupalla ja lisäksi olin sitä lumesta hätäpäissäni sulatellut monta sankollista. Niin siinä kävi, että enin osa vedestä piti kaataa lähtiessä pois -. vaikka saunankin lämmitin. Tähän taitelijaystävä Leena totesi, että runsauden pula on aina vaanimassa. (Taiteilijoilla kun ei tunnetusti ainakaan rahasta ole pula.)

Ja missäkö Vilmau piileksi? Se oli kaupungissa valtaamassa huoneistoa. Ihana hoitotäti Lotta kävi sitä viihdyttämässä.