DSC_0026.JPG

Viikonloppuna kävimme taas tiput syöttämässä. Neljä kiloa auringonkukansiemeniä upposi kaukaloihin eikä piisannutkaan. Aurinko paistoi ja lumen alta paljastui kaikkea ihanaa. Tuikku rouskutteli muun muassa jonkun tunnistamattoman  oravaa huomattavasti isomman pikkupedon kalloa, mistä lie luut esiin kaivanut.  Uskoi sentään, kun kehoitin (huomattavan tiukasti) jättämään syömättä.

Enimmäkseen olen tyytynyt lähiölenkkeihin. Kaupassakäynti Tuikun ja Sannin kanssa on vaivatonta. Odottavat hissukseen milloin missäkin puussa, johon olen ne köyttänyt.

DSC_0012.JPG

Kotona sisällä on edelleen pientä jännitystä ilmassa, vaikka ei tämä ehkä siltä näytä:

DSC_0002.JPG

Jotenkin meni pasmat sekaisin koko porukalta, kun sisälle vyöryi kaksi raavasta miestä ja sähköhella. Hurmuri, Sanni ja Tuikku pyörivät yhdessä kasassa eivätkä ollenkaan huomanneet sättiä toisiaan. Hurmuri on rohkaistunut niin, että se ilmestyy aika ajoin koirien valtakuntaan, käväisee lipittämässä vettä niiden kupista, venyttelee itsensä pitkäksi ja on niin kuin ei olisikaan - vaikka selvästi on olevinaan.

Sanni seuraa nurkassaan katsellaan sen menoa, mutta ei nosta kuonoaan lattiasta. Tuikku vaihtelee taktiikkaa. Joskus tulee minun kylkeeni kiinni istumaan, joskus siirtyy nurkasta toiseen ja joskus räjäyttää sen terävän haukun (, joka tekee edelleen toivotun vaikutuksen.)

Muutaman kerran on Sannin uteliaisuus voittanut ylpeyden ja se on suvainnut katsella kissaa kiinnostuneena. (Joskus se seisoo paikallaan hievahtamatta kuin lintukoira - tosin ylhäällä on toinen takajalka.)

DSC_0002.JPG

Nyt sain Sannin kiinni uteliaisuudesta! (Tuikku sen sijaan ei tällä kertaa piittaa koko katista.)

Eikä sen huomioarvo enää ole samaa luokkaa kuin alussa. Tässä koirat tuijottavat kameraa ihan pyytämättä ja kissa jätetään omaan arvoonsa:

DSC_0011.JPG

Päivät Hurmuri taitaa viettää yöpöydälle nostetulla pianotuolilla. Kun olen kotona, se hakeutuu meidän muiden "seuraan" (eli istuu olkkarin ovella nurkan takana.) Pussinrapina keittiössä saa sen liikkeelle täysin koirista piittaamatta.

DSC_0006.JPG

Hurmuri on hirmuisen seurallinen kissa. Syliin se ei tule, mutta jaloissa pyörii sitäkin ahkerammin. Nyt se kuuluu laittavan taas mattoja rullalle eteisessä. Jokailtainen homma. Tuikku nostaa päätänsä ja katsoo minua kuin sanoisi: kuuletko tuota, siellä se taas riehuu. Sitten Tuikku laskee päänsä takaisin lattialle - ja huokaa.

Kaukana taitaa kuitenkin olla sellainen meno, jota meidän sileäkarvainen noutajamme Fiksu ja Viivi-kissamme aikoinaan harrastivat: Ne painivat keskenään niin, että kissan pää oli usein minuuttitolkulla koiran suussa, molemmat olivat paikallaan hiljaa hievahtamatta, sitten leikki taas jatkui. Viivi kävi minun ja koirien (labradorinnoutaja Emma ja Fiksu) kanssa lenkilläkin.

No, nythän eivät kissat saa taajaman tuntumassa enää omia aikojaan ulkoillakaan. Maatilalla on tarkoitus antaa Hurmurillekin vähän vapauksia.

Taidan tästä lähteä suoristamaan eteisen mattoa.