Syksy on alkanut lämpimänä ja aurinkoisena. Täysikuu oli juustoa. Kävelylenkit olen suunnannut Pielisjoelle. Voiko olla parempaa vuodenaikaa kuin syksy - eikä se ole vielä edes parhaimmillaan.
Syksy ja luonnonvesi on lyömätön yhdistelmä. Mutta, mutta... minä Soutajan kennelin ihminen vain kävellä lontustan rantoja pitkin koirineni.
Välillä istun laiturille haisetelmaan ja katselemaan avautuvaa maisemaa. Laiturilla hengailu on veneettömän kohtalo. (Tosin kajakki on minulle mieluisin peli vesillä liikkumiseen - sen synkkä puoli on, ettei siihen mahdu koiria. Edes kaksikkoon ei mahdu kahta suomenlapinkoiraa (tuttavani meloo kyllä sujuvasti kaksikolla mäyräkoiransa kanssa.))
Olen kuljettanut venettä mukana kaikissa muutoissani, mutta annoin viimeisen pois muutama vuosi sitten, kun olin kesät kokonaan pois Joensuusta. Venekuume ei tänä syksynä laskenut, joten
tässä se tulee. Tällainen se on:
(Älkää kiinnittäkö huomiota airojen asentoon. Kivat veneentuojat väänsivät hankaimet paikalleen, mutta airot jäivät vähän niin ja näin.)
Etukäteen mietiskelin, miten koirat käyttäytyvät veneessä pitkän tauon jälkeen ja kahdestaan. Pienen hetken ne empivät hyppäämistä. Sitten kaikki sujuikin kuin vettä vaan.
Sanni on vanha veneilijä, joka otti heti rennosti.
Perätuhto oli kuin tehty kahdelle lappalaiselle:
Saarten jälkeen joen levellä kohdalla oli hienoa kuulla (pienten) laineiden lyövän kokkaan. Tuttu, hyvä ääni.
Paikkaa koirat vaihtoivat keskenään rauhallisesti hötkyilemättä. Ne oppivat nopeasti, että tästä lähtien paikka on nimenomaan perässä. Enää ei ole lupa juoksennella veneessä sinne tänne - kuten joskus nuorempana.
Suuntasin Pielisjokea vastavirtaan kohti pohjoista - ja takaisin liu'uimme hiljakseen miltei virran vieminä.
Hyvää syksyä kaikille! Nautitaan kuulaista syysilmoista - ne ovat vielä edessä.
Kommentit