Lauantai vetelee viimeisiään ja koirakaverini vetävät unta nuppiin.016-normal.jpg

Ilta etenee aina saman kaavan mukaan: joskus ennen kymmentä Sanni katsoo, että nyt on aika siirtyä yöpuulle - sohva kuuluu sille, ei enää minulle. Tuikku tekee seuraa. 

NySannin kuono värisee ja ruumis tärisee, se vuhvuttaa ja vähän uikuttaakin - koirani näkee unta eikä se ole koiranunta, toivottavasti ei painajaista. Sanni on äännellyt unissaan koko pienen ikänsä, Tuikku ei oikein koskaan. 

Ennen sohvaa on ehtinyt päivän mittaan tapahtua jo paljon. Kävin koirineni taas aallonmurtajalla. Lunta ja lehdet maassa, Pyhäselällä vaahtopäät, taivaalta tihkui räntää. Nautin näistä keleistä. Pitäisikö kehitellä sanonta "nauttii kuin Silva loskasta ja tuulesta" (suoraan verrannollinen "kuin hullu puurosta".) Niin nauttivat koiranikin - ainakin Tuikku. Olen huomannut, että lumessa, tuulessa ja tuiskussa se juoksee ympärilläni haukkuen paimennushaukkuaan. Olen päättänyt, että se tarkoittaa: nyt hommiin, pidetään lauma kasassa ja mennään! Ihan tosissani väitän, että sillä on lapin talvi ja paimennushommat geeneissä aivan toisin kuin seurakoirallani Sannilla.  Ainakin se puhkuu intoa.

Aaallonmurtajalta suuntasimme pörröjen epävirallisiin treeneihin. Pääsin tassuttelemaan uutta toko-valiota, suomenlapinkoira Vippiä. Omine koirineni kokeilin kentän laidalla varsin vaatimattomasti rally-tokokuviota - pitkästä, pitkästä aikaa. Totesin saman kuin sata kertaa aiemmin: Tuikku on motivoitunut ja oppii nopeasti. Sanni käy herkuilla (, johon sen olen itse opettanut.)

Märkinä ja tyytyväisinä palasimme kotiin. Vilma oli tunnollisesti tehnyt sillä välin omat askareensa:


002-normal.jpg

Mutta jostakin syystä hommat olivat jäänet siltä tänään päivällä puolitiehen. Nimittäin myös tämä eteisen matto kuuluu mytytä samalla tavalla kuin ylhäällä oleva.


013-normal.jpg

Tämän homman se yleensä suorittaa kolmesti päivässä. (Ja minä suoristan matot kolmesti päivässä.) Urakkaan kuuluu myös kuuluva laukkaaminen ympäri taloa, raapimapuun kynsiminen - ja lopulta hyppääminen tuolin käsinojalle.

010-normal.jpg

Tästä vauhdikkaasta performanssesta huolimatta Vilma ei ole ikinä pudottanut tai rikkonut mitään.

Tuossa Vilmaut pönöttää käsinojalla hyrisemässä, kun minä istun tuolissa. Ja Tuikku...

011-normal.jpg

... Tuikku voisi lauleskella minulle, että "sä mikset mua huomaa..." - vaikka huomaankin.

Vakavasti puhuen: Vilman ihmisen näkökulmasta harmiton laukka ja touhotus on mitä ilmeisemmin jonkinlaista sijaistoimintaa, kun ei se pääse itselle luontaisiin hommiin - hiiriä pyydystämään. Sillä on myös taipumusta vaania Tuikkua . jonka Tuikero kokenee henkisenä painostuksena - ei suinkaan leikkinä.

Sannin ja Vilman suhde on selvästi toisenmoinen. Juuri illalla seurasin, kun Santtu pötkötti kyljellään keskellä lattiaa tien tukkona. Vilma katseli hetken tilannetta - ja hiippailin Sannin neljän jalan yli aivan kuonon vierestä. Kyllä Sanni sen huomasi: silmät liikkuivat ja seurasivat menoa - mutta kuono ei irronnut maasta.

Tuikku olisi ollut pystyssä kuin tikka jo ennen kuin Vilma olisi ehtinyt edes suunnitella moista menoa.

003-normal.jpg

Olen päätynyt kyselemään kiilusilmälle uutta kotia. Olisi hienoa löytää paikka, missä se voi ulkoilla vapaasti. Toistaiseksi Vilma kuuluu laumaan - ja Tuikku joutuu sopeutumaan.