"Anteeksi, tiedätkö missä päin on Vuosaaren huippu?"  "Ai se vanha kaatopaikkako?"  Sitäpä juuri tarkoitin, sitä olin koirineni etsimässä.

IMG_20191209_101929.jpg

Ja löytyihän se. Valokuva valehtelee, sillä tuo Vuosaaren huippu on paikka, josta aukeaa näkymä koko Vuosaareen. Entisestä kaatopaikasta on maisemointityöllä, maansiirroilla ja kasvien siirroilla rakennettu omaleimainen virkistysalue. Siellä elää Helsingille poikkeuksellisia kasvi- ja eläinlajeja. Polkuja pitkin sieltä pääsee myös Mustavuoren luonnonsuojelualueelle. 

Vuosaaren huippu on eräänlainen siemenpankki ja  alueella kasvaa muun muassa metsämansikoita, katajia, ajurinruohoa, kanervia. Siellä on myös pieni suomainen lampi. Sen on vallannut kodikseen ketut, hirvet ja kyykäärmeet. Ilveskin siellä on nähty, samoin harvinaisia lintuja. Alue on saanut kehuja niin Luonnonsuojeluliitolta kuin Maailman luonnonsuojeluliiton luonnonkomitealta. 

IMG_20191209_103735%20%281%29.jpg

 

Minua surettaa ilmastonmuutos ja suututtaakin meidän ihmisten aikaansaannos. Toivoisin, että talvet olisivat talvia ja vuodenaikojen vaihtelut selviä. Mutta kun niin ei ole, nautin tästä pitkittyneestä (joskin pimeästä) syksystä, kun saa liukastelematta kävellä lenkkareissa, etsiä ja löytää aina uusia ihania paikkoja. Lähteä matkaan kävellen kotiovelta. 

Suurin "ympäristörikos" kohdallani on nykyisin koirat. Olen tehnyt lentolakon, asun pienessä asunnossa, käytän omaa autoa aniharvoin. Olen sekasyöjä, mutta syön pääasiassa kasviksia. Kierrätän, ja kaupasta hankin lähinnä ruokaa. 

Koristani en kuitenkaan luovu.