Kerrostaloon muuttaessa jännitän joka kerta koirien käyttäytymistä. Haukkuvatko?  Miten kulkevat portaissa? Kaikki lapinkoirani ovat jossain elämänsä vaiheessa asuneet kerrostalossa ongelmitta, mutta uusi paikka aina mietityttää. Turhaan mietin, sillä ei meistä häiriötä aiheudu. Kuvassa Tuikku seuraa kävelytien liikennettä:

Ja kas, hännän muuttuneesta asennosta päätellen jotain kiinnostavaa ulkona tapahtuu. Enimmillään Tuikku tuumaa, että "mrrrr", siinä kaikki. Humu saattaa jonkun kerran haukahtaa, mutta ei häiriöksi asti..

Jos olen kotoa pois, löydän palatessani aina molemmat koirat  nousemasta sikeästä unesta makeasti venytellen. Sanotaan, että lapinkoirat ovat yksilöitä ja toiset niistä ovat haukkuherkempiä kuin toiset. Monella ihmisellä on myös sellainen käsitys, että "nehän aina räksyttää". En tiedä, onko minulla käynyt hyvä tuuri, vai onko tietoinen opettelu alusta asti auttanut asiaa. Tai ehkä Tyyne opetti Sannin, joka myöhemmin opetti Tuikun, joka sitten opetti Humun siihen, että kerrostalossa ei liikoja louskutella. Samat koirat ovat  kyllä aina  mökkipihassa päästäneet reippaan reviirihaukun ujostelematta.

Yhtä asiaa eivät koirani ole oppineet eli käyttäytymään asiallisesti, kun ovikello soi vieraiden tullessa. Suurin piirtein hiljaisiksi saan ne kieltämällä, mutta se hössötys ja tohina vieraiden ympärillä! Usein vieraat vielä kiihdyttävät sitä lässyttämällä ja lepertelemällä.  Helpoiten se loppuu, jos vieras ei kiinnitä koiriin mitään huomiota. Ja kun kiinnittää, ei touhutus ja jaloissa pyöriminen tahdo millään tauota. Tähänkin olisi ollut konstit. Pentua voi opettaa pysymään poissa vieraiden kimpusta ja parhaiten se sujuu, jos vieraiden kanssa on etukäteen sovittu menettelytavoista. (Kuten siitä, että koiriin ei kiinnitetä mitään huomiota ennen kuin ovat rauhoittuneet, palkkana on sitten silitys tai nami.) Mutta hohhoijaa. Vieläkin ajoittain päätän, että nyt tämä tohina pitää saada loppumaan. Kun sitten vieraat työntyvät eteiseen, koirat hyökkäävät hääräämään suuna päänä siihen ahtaaseen tilaan ja se lepertely alkaa,  - en viitsi puuttua. Pitäisi kiinnittää huomio koirien käytökseen ja jättää vieraat vaille huomiota.  Päälle hyppimisen olen sentään saanut kitkettyä.

Nykyisessä kerrostalossamme on koiria enemmän kuin lapsia. Pelkästään tässä kerroksessa on Tuikun ja Humun lisäksi kaksi bostoninterrieriä, jack russeli (tai joku muu pieni, terhakka terrieri). Juuri muutti pyörätuolilla kulkevan miehen kaveriksi vastapäiseen asuntoon shettlannin lammaskoiran pentu (syötävän söpö, tietenkin.) Yläkerrassa asuu komea, ruskea labradoriuros ja noita erirotuisia pikkukoiria on useampi , monenkirjava sakki. Nuorena tunsin kaikki silloiset Suomessa esiintyneet koirarodut, nyt en ole enää pitkiin aikoihin pysynyt perässä.  

Hissiin en yritä  mahtua samaan aikaan vieraiden koirien kanssa. Portaita ei myöskään tule kuljettua kuin pakon edessä. Lapinkoiristani Sanni suhtautui aikanaan arkaillen kerrostalon portaisiin. Sekin sujui, kun se sai kulkea alaspäin seinän viertä omassa tahdissaan. Ylöspäin meno ei ollut sille ongelma.

Ensi yöksi luvataan myrskyä ja sadetta. Onhan tuota sadetta tullut, nimenomaan vetenä. Mihinkähän mahtuu? Nämä kuvat ovat viikon takaa. Tuon vesitien olen oppinut tuntemaan kävelytienä. Koirankakkapussien toimittaminen oikeaan osoitteeseen jäi tekemättä. Kumisaappaidenkaan varret eivät olisi riittäneet estämään kastumista.