Tuikku (Liekkas Biegga) täytti muutama päivä sitten 12.2.20  yhdeksän vuotta. Etsiskelin vanhoja kuvia ja löysin kuvasarjan meidän metsäpaimennuksestamme keväällä 2013. Kävimme parina kesänä paimentamassa Kuttukuussa. Nämä metsäpaimennukset ovat jääneet mieleeni vaikuttavina ja ihanina.  (Hyttyset olen jo unohtanut ja kuvissahan ne eivät näy). Opin myös valtavasti murkkuikäisestä koirastani - ja yllätyin täysin.  Kuvat on ottanut Mia Väisänen.

Tuikku ei aiemmin ollut edes nähnyt lampaita. Odottelimme pihassa metsään lähtöä. Kuttukuun Sinikka Kumpusalmi ohjeisti pitämään harjoittelijakoirat kiinni, kun hänen omat koiransa hakevat lampaat navetasta. Hupsista vaan, jotenkin Tuikku pääsi karkuun, ja säntäsi talon koirien mukaan. Minä hössötin ja huusin Tuikkua takaisin, Sinikka totesi, että anna mennä. Ja niin Tuikku hävisi navettaan...ja tuli takaisin lammaskatraan perässä kumeaa paimenhaukkua haukkuen. (Sen paimenhaukku eroaa normaaleista haukkuäänistä.)  Olin yllättynyt sen määrätietoisuudesta. Se näki lampaita elämänsä ensimmäisen kerran - ja tiesi heti, mitä kuuluu tehdä.

Näin selkeästi myös sen, mitä mallioppiminen tarkoittaa. Tuikku seurasi silmä kovana talon koirien toimintaa - ja opetteli selvästi käyttäytymään samalla tavalla. Kun päästiin metsään, lampaat seisahtuivat syömään ja me ihmiset istuimme kivelle paistattamaan päivää (mukana oli myös Minna Mäntyranta-Mustonen, joka oli silloin "Sinikan opissa". Nythän lapinkoirat harjoittelevat usein Minnan luona Saajomannussa Pellossa sekä lampailla että poroilla.) 

Lampaiden syödessä koirat käyttäytyivät kuin niitä ei olisi edes kiinnostanut koko lauma. Opin, että vaikka ne näyttivät puuhaavan ihan omiaan kiinnittämättä pienintäkään huomiota lampaisiin, niillä oli koko ajan "paimenen tuntosarvet pystyssä." Kun lampaat lähtivät etsimään uutta ruoka-apajaa, siirtyivät koirat välittömästi paimenen rooliin.

Sinikka näki Tuikun potentiaalin ja ehdotti, että ryhtyisimme käymään Kuttukuussa säännöllisesti. Minulla ei siihen silloin (aika)rahkeet riittäneet ja metsäpaimennus jäi kahden kesän kohokohdaksi. Se on kuitenkin ollut minulle ihan ykköskokemus kaikista kokeilemistamme harrastuksista. 

Tuikun kanssa olisi voinut harrastaa ihan mitä tahansa. Agilityssä se on  nopea ja motivoitunut. Minä hidas ja kömpelö ja helposti periksi antava. Ralli tokon taulut se oppi hetkessä. Minäkin osaan ne kyllä nykyään - paitsi radalla. Hakuhommistakin se tykkää vaikka ei taida olla siinä ihan palveluskoiratasoa. Jäljestäminenkin sujuu - ainakin jollain tavalla. Tuikku rakastaa yhdessä tekemistä ja se rakastaa sitä, että saa tehdä minun kanssani. 

Olen valtavan kiitollinen tästä koirasta. Toivon paljon lisää yhteisiä vuosia.