Luumu (Soutajan Syysusva) ultrattiin tänään ja todettiin kantavaksi. Toiveissa on pentuja helmikuun puolen välin tienoilla. 

Isänä yhdistelmässä on Uljas (Aina Valpas Uljas Uskollisuus).  Yhdistelmän terveystiedot Kennelliiton koirnetissä: 

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI41424%2F14&RekNoE=FI44082%2F18&Sukupolvet=8

 

Uljas on 6-vuotias, ikänsä terveenä ollut uros. 

Uljas%20Uskollisuus.jpguljas%20uskollisuus1.jpguljas%20uskollisuus2.jpguljas%20uskollisuus3.jpg

Kuvat Tuija Lauronen.

Tuija kertoo Uljaksesta: "Uljas on koko ikänsä ollut mukana työn touhussa erilaisten asiakasryhmien kanssa ja kulkee mielellään oman porukan matkassa kelissä kuin kelissä, kulkupelissä jos toisessakin.

Luonteeltaan Uljas ei ole kuitenkaan koko "kylän rapsutusten kerääjä", vaan sille on tärkeää saada olla oman "lauman" mukana ja laumastaan se pitää myös tarkkaa vahtia ja huolta. Toki muutkin ihmiset hyväksytään, jos niillä on puhtaat jauhot pussissa, mutta oma väki on se tärkein Uljaksen mielestä.
Uljas elää tavallista koiran elämää osana perhettämme, johon kuuluu toinen lappalaisuros, kissoja, hevosia ja tietenkin ihmisiä."
 
Uljaksella on vahva paimennusvietti ja myös riistaviettiä.
 
Luumu on energinen, nuori, 2.5 -vuotias narttu. 
 
luumu2.jpgLuumu1.jpgDSC_1164.jpg
 
Luumun ainoa sairaus toistaiseksi on ollut virtsatietulehdus nuorena tyttönä. Luumu suhtautuu ystävällisen iloisesti ja uteliaasti uusiin ihmisiin ja toisiin koiriin. Myös Luumulla on paimennustaipumusta.
 
Luumu on polveutumisen perusteella terve DM:n ja prcd-PRA:n osalta ja geenitestattu terveeksi Pompen suhteen. Uljas on polveutumisen perusteella terve Pompen ja prcd-PRA:n suhteen, mutta geenitestatusti DMn kantaja. Kantajuus ei haittaa koiran elämää millään tavalla. Yhdistelmän takaa löytyy lappalaiskorien tyypillisistä sairauksista lähimpänä epilepsiaa.
 
Pennut syntyvät Joensuun Koverossa. Ennen pentujen syntymää ei pentuja voi varata. Jos kaikki menee hyvin ja uusia paimensukuisia putkahtaa maailmaan, etsitään syntyneille pennuille koteja, joissa ihmisillä on pennulle riittävästi aikaa ja intoa touhuta pennun ja myöhemmin aikuisenkin koiran kanssa. Kiinnostunut voi tehdä itselleen seuraavanlaisia kysymyksiä: Tiedänkö oikeasti, millainen on aikoinaan poroja paimentamaan jalostettu koira? Onko minulla aikaa ja motivaatiota oppia tuntemaan omaa koiraystävääni ja kärsivällisyyttä kasvattaa sitä pikkuhiljaa "kunnon koirakansalaiseksi"?
 
Odotettavissa on energinen ja aktiivinen pentue, jonka paikka on siellä, missä sen omat ihmisetkin ovat ja se saa kulkea oman "laumansa" mukana.