Eilen Luumu sai taas mieleisiä vieraita. Luumun oma perhe, Mervi ja lapset, kävivät leikittämässä pentuja.
Luumu heittäytyi itsekin pennuksi: huomatkaa minut, olenhan söpö, ihan pentu vielä minäkin.
KUVAT: Mervi Kontinaho
En kerta kaikkiaan pysy mukana kehityksessä, en koiranpentujenkaan kehityksessä. Varsinkaan en koiranpentujen kehityksessä. Joka päivä tulen yllätetyksi: aina on opittu uudet metkut . Kuvat ovat laadultaan huonoja, mutta kertovia. Laatikosta siis tullaan ulos rytinällä. (No se on jo ihan vanha juttu, eilisen teeren poikia.) Tänään ainakin osa pesueesta osasi kiivetä takaisinkin, kun emo asettui laatikkoon ravitsemuspalveluineen.
Sitä en ymmärrä, millä ilveellä aina ja heti keksitään se kasvattajan vankilaviritelmien heikko lenkki - kuten tässä väärinpäin asennettu, löystyvä nippuside. Ja ei kun suuna päänä pää aukkoon.
Ihan heti siinä on jo viisi kuudesta työntymässä juuri siitä aukosta ulos.
Joku kokoenut kasvattaja sanoi aikoinaan, että pennut voivat keksiä mitä tahansa, ihan mitä tahansa. Se pitää paikkansa. Ihmisen mielikuvitus ei tahdo pärjätä pentujen kekseliäisyydelle.
Samanaikaisesti, kun viisi yrittää ulos yhdestä raosta, tutkii yksi vastakkaisessa nurkassa lattialle unohtunutta kahvikuppiani. On sellainen oman tiensä kulkija.
Sitten on ne hampaat, joita toissapäivänä ei ollut! Suissa on paitsi kulma- myös pienenpienet euthampaat. Huomenna alkaa totuttelu kiinteään ruokaan. Jauhelihapaketti on jo jääkaapissa odottamassa. Samalla saan heittää hyvästit tälle huolettomalle siivoojaminälleni. Siivoussaralla on töitä tiedossa, sellainen neljän viikon lomaton pesti. Nimittäin tämänkin tämä seurakunta on jo oppinut: Otetaan tukeva neljän tassun haara-asento, katse kääntyy sisäänpäin, pieni harras hiljainen hetki - ja hupsista vaan: lattialle ilmestyy loraus tai kikkare. Ja hupsista toisen kerran, saattaa siinä tiukan keskittymisen jälkeen lopuksi vaikka pyllähtää. Mutta pystyyn vaan ja ei kun menoks.
On sitten toisenlaisiakin hetkiä: Raotan pentuhuoneen ovea yöllä varmistaakseni, että kaikki ovat tallessa. Ihan oven takana harmaalla muovimatolla valuu lattiaa pitkin yksi laatikon laidat voittaneista sankareista kovin pienenä, jalat levinneenä, kuono maassa, Ei yksikään sankari aina voi olla sankari.
Kommentit