Sunnuntaiaamun hiljaisena hetkenä konttasin kameran kanssa pentuhuoneen lattialla (yrittäen vältellä pissaisia sanomalehtiä.)  Koko neliviikkoinen porukka veteli sikeitä ja oli hitusen tuohtunut häirinnästä, ilmeistä päätellen. 

Pikkutyttö Typy.

Isotyttö Nuppu.

Kostja Kannusjalkapoika.

Murre Pikkupoika.

Möhköfantti Isopoika

Möhköfantti tuhahti päiväunilta herättenelle ja siirtyi ikiomasta paikastaan toiseen rauhalliseen paikkaan.

Viiru Viirupääpoika ei kerta kaikkiaan avustanut valokuvaajaa vaan halusi heti  jatkaa uniaan, vain muutama heilahtanut kuva isosta haukotuksesta.

Nukkumiseen käytetty aika vähenee päivä päivältä samalla kun paneudutaan painimiseen, asioiden (kuten maton hapsujen, peiton nurkkien, häkin vetoketjujen, lelupossun korvien) tutkiskeluun ja pureskeluun, murinaan, haukahteluun ja muuhun rellestämiseen. Ja juoksemiseen. Ihmisiin pennut suhtautuvat uteliaan innostuneina, niin pieniin kuin suuriinkin. Koko lauma säntää jalan juureen tai istujan syliin kiipeilemään, puremaan, nuolemaan nenää, kiskomaan sukkaa - tai tukkaa. On onni, että leikittäjiä on riittänyt melkein joka päivälle. Nytkin on Luumun perhe, Mervi ja lapset käymässä. Pennut tottuvat elämän ääniin, lapsistahan sitä lähtee. Muulloin pistän aina välillä areenalta kuulumaan radion puheohjelmaa. Täytynee vielä kehittää pentujen musiikkimakuakin, kaikkiruokaiseksi.