torstai, 25. marraskuu 2021

Kaksivuotissynttärit lähenee

Eilen Helsingissä satoi ripaus lunta  niin, että kävelytiet paistoivat hetken valkoisina. Kummasti valaisi maisemaa. Tänään on taas tarjolla mustuutta. Facebookissa on putkahdellut useamman kerran esiin muistoja marraskuun lopulta kahden vuoden takaa, kun Helylle etsittiin uutta kotia.  Tässä Hely kaksi vuotta sitten väliaikaismajoituksessa Liisan luona. Kuvassa myös serkkunsa Hillan (Soutajan Poutapäivä) häntä.

IMG_0552 (1).JPG

Oli iltapimeää ja pääkallokeli, kun Liisan kanssa ja Liisan kyydillä ajettiin Lohjalle hakemaan Helyä. Olihan siinä muutama käänne ennen kuin nykyinen koti löytyi ja Joensuusta lähti  kolmen naisen partio aamuvarhaisella kohti Helsinkiä koiranhakumatkalle. Uusi emäntä taisi lähteä reissuun suoraan yövuorosta. Edelleen oli suorkea keli, liukasta ja pimeää kuten joulukuun alussa usein on. Matka jatkui heti takaisin Joensuuhun, porukka autossa vain lisääntyi yhdellä koiralla. Perille pääsivät  ja kohta Lehmossa juhlitaan Helyn kahta vuotta uudessa kodissa. Vilma Riikosen ottama kuva alla on tältä syksyltä:

IMG_0554.JPG

Sama hymy ja kiinteä kontakti molemmissa kuvissa.

Taas mietin sitä, miten paljon apua olen tarvinnut ja saanut tämän lyhyen kasvattajapolun varrella. Niin tässä kodin etsinnässä ja vaihdossakin. Kiitos Hillan porukoille Liisalle ja Antille ja myös Nupun perheelle Tapanilaan. Oli hienoa saada tutustua Nuppuun, ensimmäiset vuotensa pentutehtaassa luokattoman kehnoissa oloissa kasvaneeseen lapinkoiraan.  Oli jotenkin ihan liikuttavaa nähdä, miten onnellista koiran elämää eläinsuojelun kautta uuteen kotiinsa tullut Nuppu nyt eli. 

Kodinvaihto on joskus ainoa vaihtoehto. Se voi olla viisain ratkaisu silloinkin, kun se ei olisi ihan välttämätöntä. Lämpimät terveiset sinne Helyn vanhaan kotiin, josta Hely sai hyvän lähdön elämälleen! Porukalla löydettiin huippuratkaisu. 

maanantai, 22. marraskuu 2021

6-vuotiaiden kuulumisia

Tuikun seitsikko täyttää tänään kuusi vuotta. Seitsemän onnenpamausta kuusivuotiaille!  

12357017_1010534605656347_942907738726313181_o.jpg

12357126_1009567175753090_7958896568748739693_o.jpg

Kyselin joku aika sitten pentujen kuulumisia. Pennuthan muuttivat ympäri Suomea, eikä yhteisiä tapaamisia ole järjestetty.

Seita (Soutajan Muonion Myräkkä) voi hyvin, rakastaa ihmisiä ja toisia koiria. Autoilusta ei pidä, mikä on harmi koska perhe käy usein Lapissa. Yksi haimatulehdus on ollut. (Seitalla on kuulemma painoa turhan paljon, ja sehän yhdistetään usein haimatulehdukseen kuten myös rasvainen ruoka.)

Hallalekin  (Soutajan Kolarin Kukka) kuuluu hyvää. On "todella" kiltti ja seurallinen,  toisaalta melko omapäinen. Halla on edelleen olemukseltaan pentumainen, leikkisä ja iloinen niin, ettei uskoisi olevan jo hyvinkin aikuinen koira. 

Halla on ollut terve lukuunottamatta paria anaalirauhastulehdusta, jotka loppuivat ruokaa vaihtamalla. "Kaiken kaikkiaan ihana koira, joka on juuri sopiva meidän perheeseen.", kirjoitti omistaja.

Ronjaa (Soutajan Tornion Tuiverrus) omistaja kuvailee ystävälliseksi ja kiltiksi. Hyvin on heilläkin kuulemma mennyt. Myös Ronilla on ollut anaalirauhasvaivoja, jotka loppuivat ruokaa vaihtamalla. Kerran hiivaa korvissa. 

Nemon (Soutajan Pellon Puhuri) kuulumisista on jo vähän enemmän aikaa. Nemohan on PEVISA-tutkittu ja tietojeni mukaan kaikin puolin terve maalaispoika. Aina joskus on minullekin tullut  Nemosta jalostuskyselyjä, mutta sopivaa morsmaikkua ei ole tainnut vielä löytyä.  Nemolla saattaa olla vielä toinen kuusi vuotta aikaa astutella. Toivottavasti kiva tyttö löytyy.

Sumua (Soutajan Saanan Sumu) näenkin aina silloin tällöin, viimeksi elokuussa. Sumulla  on kaksi reipasta pentuetta, jotka toistaiseksi ovat terveitä nekin. (Hallalla on ollut ajoittain hiivaa tassuissa.) Sumu itsekin on edelleen jotenkin pennun oloinen, kaunis koira. Minulle se on tyypiltään tosi mieleinen. 

Pikokin (Soutajan Iin Ilonpilke) pyöräytti tänä syksynä toisen pentueensa Näökkään kenneliin. Ensimmäiset pennut ovat tietojeni mukaan kaikki olleet terveitä. Myös sokea Hugo on komea, leikkisä,  iloinen ja kaikin puolin terve koira.(Sokeushan ei ole sairaus.)  Onnea Näökkään kennelin ekalle ihka omalle pentueelle sekä myötätuulta ja hyvää jatkoa kennelin kasvatustyölle!

Tuikun pennuista ainoa, josta en ole pitkään aikaan kuullut, on Elve (Soutajan Taivahan Tuike). Omistajaan en ole saanut yhteyttä. Yritän jatkaa Elven jäljittämistä.

Toistaiseksi siis kuulumiset ovat mukavia. Mitään kovin vakavaa sairautta ei kellään ole vielä ollut, ,ja luonteetkin vaikuttavat ihan kelvollisilta perhekoirille. Monet sairaudet  toisaalta puhkeavat vasta vähän myöhemmällä iällä, mutta nyt en mieti tulevaa, vaan tuuletan täysillä kuusivuotiaille! 

sunnuntai, 31. lokakuu 2021

Lumipyryä Itä-Suomesta

On Pohjois-Karjalassa tainnut jo taivaaltakin tänä syksynä lunta tippua, en tiedä onko ihan pyryksi asti. Mutta Pyry (Soutajan Lumipyry) on tänä syksynä ennättänyt tavallisten touhujensa lisäksi tehdä jo paljon muutakin. 

DSC_0063.JPG

pyry2.jpg

Ensinnäkin Pyrystä on pari viikkoa sitten tullut isä. Isla (Aina Valpas Loputon Kauneus) synnytti Eidalun kennelissä kuusi pontevaa pentua. Hauskasti Pyryn siskon Luumun (Soutajan Syysusva) pennut ovat Pyryn pentujen lähisukulaisia. Yrittäkää pysyä perässä, kun väännän ihmisten sukulaissuhteiksi: Luumun pentujen isä Uljas (Aina Valpas Uljas Uskollisuus) on Pyryn pentujen emän Islan eno. Olisiko Uljas sitten Islan ja Pyryn pentujen isoeno?  Ja olisiko sitten Pyryn ja Islan pennut Luumun ja Uljaan pentujen pikkuserkkuja? Hohhoijaa, jokohan menin solmuun. Onnea ja myötätuulta Eidalunin ja Aina Valppaan yhteistyöpentueelle! Onnea myös isäkoira Pyrylle ja kotiväelleen!

Pyry ennätti tänään käydä Virpin kanssa myös luonnetestissä Kiteellä. Vahva- ja vakaaluonteinen koira se tuomareiden mielestä on. Pisteitä tuli peräti 172.  Laitan tuohon linkin luonnetestn periaatteisiin ja testattaviin osa-alueisiin,  jos vaikka kiinnostut selvittämään lisää sitä, mikä luonnetesti on. Videoita luonnetestin kulusta löytyy netistä.

https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-luonne-ja-kayttaytyminen/luonnetesti

Sannin käytin aikanaan luonnetestissä ja ihan sellainen sanninnäköinen arvio sieltä silloin tuli, pisteitä 108. Kyllähän omien koiriensa luonteesta ilman testiäkin osaa yhtä ja toista sanoa, mutta joskus testi myös yllättää omistajan ainakin jonkun osa-alueen suhteen. Se on yksi hyvä lisä rodun yleisen kehityksen seuraamiseen, oman koiran tuntemiseen ja jalostustyöhön.

 

keskiviikko, 20. lokakuu 2021

Paimensukuisen Lapinkoiran Seura 40 v - ja muutama pentukuva

Paimensukuisen Lapinkoiran Seura täyttää tänä vuonna 40 vuotta!!

Hatunnosto ja peukku kaikille ihmisille, jotka ovat vuosien varrella toimineet koko paimenskuis-linjan hyväksi laskematta käyttämäänsä aikaa ja kyselemättä rahallisia korvauksia, sillä sellaisiinhan ei pienellä seuralla ole varaa.  Niiaus ja peukku ihmisille, joiden paimensukuiskiinnostus ei rajoitu vain "minun koiriin, minun kasvatteihin ja minun koirien jälkeläisiin", vaan ulottuu koko linjaan.  Ja oma erikoiskiitokseni vielä ihmiselle, joka on neuvonut minua kokematonta kasvattajaa aina, kun olen neuvoa tarvinnut - vaikka omat koirani eivät  edes ole hänen kasvattejaan. Eli kiitos Mirja Siljander! Ja  toinen erityiskiitos Tiina Ahonen! Ilman teitä kasvattajapolkuni olisi jo aikoja sitten kokonaan lopahtanut, koska alku nyt sattui olemaan kovasti kivikkoinen ja vastoinkäymisiä oli runsaasti. Ja onhan niitä tietysti odotettavissa tulevaisuudessakin, mutta nyt osaan jo suhtautua. Ikäviäkin yllätykset kuuluvat kasvatustyöhön. 

Muistutellaan vähän lapinkoiran historiaa. Lapinkoirien ensimmäinen rotumääritelmä on 1940-luvulta ja rodun nimi oli lapinpaimenkoira. Nykyisillä suomenlapinkoiralla ja porokoiralla on yhteinen historia, ja ne polveutuvat samoista kantavanhemmista. Ne erotettiin omiksi roduikseen 1960-luvulla, ja eroa tehtiin pitkälti turkin pituuden mukaan. (Tänä päivänäkin samaan porokoirapentueeseen saattaa syntyä sekä lyhyt- että pitkäturkkisia koiria, joista jälkimmäiset muistuttavat kovasti suomenlapinkoiraa, tarkemmin usein paimensukuista lapinkoiraa. Ja monella paimensukuisella on lyhyt "porokoiramainen" turkki.) Suomenlapinkoira on ollut rodun virallinen nimi vuodesta 1970 ja rodun sisällä on epävirallinen paimensukuisen lapinkoiran linja. Aikanaan käytiin koviakin kamppailua paimensukuisen koiran saamiseksi omaksi rodukseen. Sen koirakannan suojeleminen  suomenlapinkoiran rodun sisällä  on Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran tavoite. (Eikä minun mielestäni tavoitetta mitenkään haittaa yhteistyö Lappalaiskoirat ry:n kanssa. )

Omien kasvattien kohdalla on ollut jännä havaita, miten jotkut ulkonäköpiirteet tuntuvat putkahtelevan esiin usean paimensukuis-sukupolven päästä. (Tai niin sitä kuvittelee. Välillä huomaan Tuikun jälkeläisissä paljon Sannia...eivätkä koirat ole Sannille sukua lainkaan. Pitäisikö pikemminkin puhua paimensukuispiirteistä - vai peräti lappalaiskoirapiirteistä.)

Geenilotto ilmenee niin terveyden, värin kuin rakenteen/tyypinkin kohdalla. Tässä nyt vielä muutama Kerimäellä otettu kuva Luumun ja Uljaan vajaa yhdeksänkuukautisista teinipennuista. Väri sattui sama koko pentueelle, mutta ihan omannäköisiään ovat silti kaikki. 

Kuvat Kostjaa lukuunottamatta Tuija Laurosen ottamia. (Vilkusta ei lähikuvaa löytynyt. Ja Merrihän ei ollut paikalla.) 

Taika, Soutajan Maura Meloja:

FB_IMG_1634639051734.jpg

Halla, Soutajan Oppo Onkijatyttö:

FB_IMG_1634639124301.jpg

FB_IMG_1634639142387.jpg

FB_IMG_1634639187124.jpg

Haiku eli Soutajan Pedri Perämies

FB_IMG_1634639031855 (1).jpg

Kostja eli Soutajan Kostja Kalamies

DSC_0248.JPG

Kostja alkaa olla jo melkoinen lammaspaimen. Kokemusta on Tuijan, Uljaan ja Urmaksen kanssa ennättänyt kertyä enemmän kuin sisaruksille. Huippuhienosti toimii.  

 

 

  

 

 

 

torstai, 14. lokakuu 2021

Terveisiä Joensuusta, Kerimäeltä ja Lohjalta

Tuli pitkä päivitysväli. Tietokone oli nimittäin niin täynnä, ettei käsitellyt kuvia blogiin vietäviksi. Tyhjensin koko koneen valokuvineen, jospa nyt onnistuisi.

Olimme Tuikun ja Humun kanssa pitkälti toista viikkoa Itä-Suomessa, ensin Pohjois-Karjalassa ja lopuksi Savossa. Joensuussa majoituimme Sannin luona. Pientä haastetta tuotti, kun Sannille (kohta 14v) sattui juoksut. Himot ne on hiirelläkin ja Humu kävi  kuumana. Ei jäänyt epäselväksi tärppipäivät. Lisäksi talossa oli viisiviikkoinen vauva ja sekin kiinnosti Humua liian kanssa -- etenkin jos vauva oli minun sylissäni. Siinä hässäkässä ei oikein ennättänyt rauhassa tutustuttaa vauvaa ja Humua. Minä, joka en osaa tehdä monta asiaa yhtä aikaa, fokusoin itkuisen vauvan rauhoittamiseen. Mutta mitä teki Tuikku? Tuikku selvästi huomasi, että nyt on ihmisillä liikaa hässäkkää -- ja jättäytyi taustalle miltei huomaamattomaksi. Oikein piti itseä muistuttaa, ettei Tuikku jää kokonaan huomiotta. Aamulenkit tein kolmen koiran kanssa. Joukkoa johti Sanni fleksissä, Humu häntäkärpäsenä Sannin perässä riittävän lyhyen hihnan päässä ja Tuikku nätisti vierelläni pyytämättä, koko ajan minulta kysyen, onko tässä kohtaa sulle hyvä. 

Sanni on edelleen huumorintajinen ja iloinen oma itsensä vaikka selvästi jalka jo painaa. Sannilla on sellainen monen vanhuksen jokapäiväinen lääkearsenaali. Se ei siis ole niitä koiravanhuksia, joilla on rautainen terveys - kuten emme kaikki ihmisetkään ole, vaan biologinen vanheneminen on yksilöllistä. Uusin löytö on nisäkasvain, jonka eläinlääkäri arvioi syöväksi, ja jonka kasvua nyt seurataan. Leikkausta ei enää tehdä ja koko ajan Matti yrittää muutenkin kuulostella, kärsiikö koira.  Sen arvioiminen on tunnetusti vaikeaa, koska koira yrittää peittää kipunsa. Sanni kuitenkin rakastaa edelleen pitkiä, hitaita kävelylenkkejä eikä osoita minkäänlaista väsymystä tai haluttomuutta lenkkeilyyn. 

Sanni, Puurattaren Saraht:

DSC_0002.jpg

DSC_0043.JPG

DSC_0039.JPG

Kun vauva tuli taloon, ei Sanni ollut sitä aluksi huomaavinaan. Kun jäimme Sannin ja vauvan kanssa kolmisin  reagoi Sanni vauvan itkuun voimakkaasti. Nousi ylös, pyöri edestakaisin korvillaan minulle puhuen - etkö huomaa, etkö kuule. Rauhottui vasta, kun otin vauvan syliin. Sen sijaan Tuikkua Sanni ei juurikaan huomioinut - ja siinäkin saattoi olla yksi syy Tuikun selvään alakuloon. Tuikkuhan on kasvanut ensimmäiset viisi vuottaan yhdessä Sannin kanssa aivan erottamattomana. Nyt suhde on selvästi etäisempi.

Tuikku ja Sanni nyt: 

s ja t.jpg

 

DSC_0008.jpg

Tuli vähän haikea olo, kun siirtelin noita vanhoja kuvia koneelta. Tässä alla Tuikku ja Sanni nuorempina aikana, jolloin olivat kuin paita ja peppu.

DSC_0034.JPG

Tuikkukin on kuvassa jo nuori aikuinen joten tästä näkee hyvin Sannin erityisen vankan rakenteen ja pitkän mallin (jolla nappasi näyttelystä SA:n, varasertin).  Ei Tuikkukaan mikään hentorakenteinen eikä pieni narttu ole. Tässä Tuikku tuoreessa kuvassa tarkkailee, onko kaikilla kaikki hyvin: 

7362DD70-BD9F-4005-96C3-0C032424C119.jpeg

Kotimatkalla pysähdyimme Humun ja Tuikun kanssa viikonlopuksi Kerimäelle tutulle Pohjolan ahvenanmaanlammastilalle Tuijan järjestämään paimennustapahtumaan. Luumun ja Uljaan kuudesta pennusta viisi saapui paikalle ja sekös oli mukavaa!  Kaikki isoiksi venähtäneet pennut kävivät useampaan kertaan tutustumassa lampaisiin. 

Haiku eli Soutajan Pedri Perämies: 

DSC_0146.JPG

DSC_0415.JPG

DSC_0376.JPG

Halla eli Soutajan Oppo Onkijatyttö:

DSC_0200.JPG

DSC_0172.JPG

Vilkku eli Soutajan Konoi Kokkavahti:

DSC_0427.JPG

 

DSC_0446.JPG

Taika eli Soutajan Maura Meloja:

DSC_0072.JPG

DSC_0301.JPG

DSC_0087.JPG

Kostja eli Soutajan Kostja Kalamies:

DSC_0162.JPG

DSC_0259.JPG

Kuvat ovat harmillisen epätarkkoja ja etäältä otettuja. Täytyy vielä vakoilla Tuijankin ottamat kuvat ja julkaista myöhemmin jokunen lisää.

Mukana tapahtumassa oli myös pentujen "enokoira" eli Luumu-emän veli Pyry:

DSC_0063.JPG

Ja kirsikkana kakun päällä paikalla oli myös "mummu" eli Luumun emä, kaunis, taitava Sumu:

DSC_0221.JPG

DSC_0216.JPG

Mukana olivat tietysti myös pentujen isä Uljas ja setämies Urmas. Tässä Uljaan taidonnäytettä lampaiden kuljettamisesta:

DSC_0346.JPG

DSC_0350.JPG

Kun niitä vanhoja kuvia tuli siirreltyä, muistelen vielä, mistä kaikki alkoi. Alkoi  lammastila Kuttukuusta, johon menin nuoren Tuikun kanssa mistään mitään tietämättä, tuskin itsekään lampaita läheltä nähneenä. Ja tulin sieltä pois Sinikka Kumpusalmen kommentin kanssa "sulla on helvetin hyvä paimenkoira". Sinikka olisi halunnut meidät koulutukseen, mutta matka tuntui kovin pitkältä ja elämäni muutenkin monimutkaiselta joten se jäi. Kuttukuussa kuitenkin silloin tällöin käytiin. Sieltä juontaa oivallus, että paimensukuista lapinkoiraa on alunperin suojeltu juuri työkoirien jälkeläisinä. Eikö siis kasvattajankin olisi syytä mahdollisuuksien mukaan nostaa esiin paimennustaipumusta? Näistä Luumun ja Uljaan pennuista ohjaajaope Riitta totesi, että on hauska pentue, jonka paimennustaipumusta ei tarvitse epäillä. 

Samaan aikaan, kun Luumun ja Uljaan pennut touhusivat Kerimäellä, kävi Sumun ja Brihan pentu Kapu (Höytiäisen Huuma) paimennustaipumustestissä Lohjalla läpäisten testin arviolla erinomainen. Kiitos Kapulle ja kotiväelleen testiin osallistumisesta! Aiemmin testin ovat soutajista suorittaneet Luumu,Pyry, Eetu, Muisto ja Nuga. Toivottavasti myös veneilijäpentue suuntaa taipumustestiin. Ja jospa vielä nähtäisiin soutajia myös poropaimennustestissä. 

Niin tai näin,  Kerimäellä oli kiva nähdä, että avoimia ja reippaita koiria ovat koko sortin sakki. Aika itsenäistä sakkia tosin, etenkin tytöt.  Tuijalle vielä kiitos tapahtuman järjestämisestä! (Joskaan tapahtumaa varatessaan Tuijalla ei tainnut vielä olla hajuakaan, millainen porukka siihen tulisi osallistumaan. Tapahtuma-ajat varataan usein jo edellisenä syksynä.) 

Kun niitä vanhoja kuvia on nyt tullut selattua, lopetetaan niihin aiheessa pysyen. Kuvissa Tuikku (Liekkas Biegga) aikanaan Kuttukuussa metsäpaimennuksissa. Parhaat kuvat ovat Mia Väisäsen ottamia (@ Mia). 

972025_495711663835938_1796389255_n[1].jpg

Naurava paimentyttö.

tuikku8.jpg

tuikku3.jpg

 

P1010767.JPG

 

 

  • Lisää lukemista