Kuun alussa on matkattu kuka minnekin. Koirat viettivät viikon Matin luona Helsingin liepeillä sillä aikaa, kun minä kuvailin lampaita Muhun saarella. Sanni järjesti meille yllätyksen: lokakuussa alkavaksi ennakoimani juoksu alkoikin parahiksi heti Helsinkiin saavuttua. Siitä päättelin yksinkertaisella logiikalla, että kenties myös Tuikun juoksu alkaa odotettua aiemmin. Tuikullahan on ollut tapana ajoittaa juoksunsa pari viikkoa Sannin perään.

Laskeskelin jotta paitsi että rokotukset ovat juuri menossa vanhaksi, en ennätä myöskään uusia vanhentunutta silmätarkastusta, jotka molemmat ovat edellytys astutukselle. Pohjois-Karjalassa on vain yksi eläinlääkäri, jolla on valtuudet tehdä virallisia silmätarkatuksia ja hän tulee töihin vasta syyskuun alussa. Melkein jo vaikutti siltä, että saan tällä kertaa heittää astutussuunnitelmat jo heti alkuunsa. 

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen sillä Matti lupasi hoitaa hommat. Niinpä Virosta palattuani minua odotti rokotettu ja silmätarkastettu koira, jonka silmät on edelleen terveiksi todettu (Helsingin seudulla kun näitä silmätarkastuslääkäreitä on runsaasti). Tämä oli valtava apu minulle, kiitos poikani.

Matilla on aiemmin kokemusta Sannin eläinlääkärillä käyttämisestä  ja hän totesikin, että kahden koiran käyttäytymisessä on iso ero. Sannihan on ulospäin kuin viilipytty (vaikka sisäisesti varmaan jännittääkin). Tuikku taas värisee kuin haavanlehti. Oli kuulemma ollut ihan nujerretun oloinen (vaikka kiltisti käyttäytyiki) ja kotimatkalla hakeutunut etupenkin jalkatilaan potemaan kurjaa kohtaloaan. Odotushuoneessakin oli etsinyt perimmäisen nurkan - joten siellä sitten kyhjöttivät.

Nyt täällä rivarin lattialla makaa joka tapauksessa rokotettu, silmiltään terveeksi todettu koira. Hieman orpo on olo, sillä Sanni jäi jatkamaan kyläilyään. Myönnän, että yhden koiran kanssa lenkkeily on vaihteeksi kivaa.

Viron reissulla kuvasin lampaiden lisäksi vähän koriakin:

DSC_0001.jpgDSC_0207.jpgDSC_0061.jpgDSC_0005.jpg

Nämä karvaturkit olivat kaikki iäkkäämmän puoleisia. Irlanninsetteri oli majatalomme naapurista. Se tulee kuulemma paikalle aina, jos kuulee majatalosta lasten äänen. Pitää kovasti lapsista.

Spanieli Manta on 11 ja risat. Manta on sairas ja välillä kovin alakuloisenoloinen. Mutta kun hetkeksi käänsin selkäni, kävi se hakemassa juustoleipäni keskeltä ruokapöytää. Suursnautseri taas pitää vahtia maisemapuutarhuri-graafikkopariskunnan pihasta. Sivumennen saoen: puhuttelevin puutarha, minkä ikinä olen nähnyt.

DSC_0073.jpgDSC_0070.jpgDSC_0063.jpgDSC_0077.jpg