IMG_0166.jpg

Olen käynyt Paiholassa Oppipojassa lyhytkurssilla opettelemassa kylttien lukemista. Oikea... se käsi, jolla kirjoitan... 270 astetta...siis kuinka pitkään pyörin... Tuikku on kärsivällisesti vieressä odotellut, että emäntä ymmärtäisi mitä seuraavaksi tehdään. Pienessä sisähallissa meillä on ollut kaverina yksi nuori suomenlapinkoirapoika sekä tämä komea belgialainen 2-vuotias hurmuri.

IMG_0158.jpg

Kerrassaan hyvä kontakt emäntäänsäi:

IMG_0159.jpg

Vieruskaverinsa Tuikku näyttää sen rinnalla kovin pieneltä ja vaatimattomalta:IMG_0164.jpg

Kuva ei nyt oikein tee oikeutta Tuikulle. Tuikku on tehnyt innolla ja taitavasti rataa siinä määrin, kun olen osannut omalta osaltani toimia.IMG_0157.jpgIMG_0168.jpg

Luokan juniori on vielä taaperoikäinen. Aina ei mene ihan putkeen (siis sukset saattavat mennä ristiin):

IMG_0172.jpg

Enimmäkseen se on oikea mallioppilas:

IMG_0174.jpg

Oppipojan luokkahuone sijaitsee maalaismaisemissa. Olen tunnollinen oppilas: paikalla aina yli puolitutia ennen koulun alkua. On lumoavaa kävellä Tuikun ja Sannin kanssa iltahämärässä lumen valossa. Sanni odottaa sitten koulutunnin (se perinteinen 45 minuuttia) ajan autossa. Olen varannut sillekin muutaman nakin palan. Ennen, kun  lähdemme paluumatkalle,, pidän sen kanssa hetken "mukamaskoulua" Oppipojan pihalla. Kuunteluoppilaaksi pieneen luokkaan se ei sentään ole saanut tulla. Muuten on jännää, miten hienosti nuoretkin koirat rauhoittuvat ja pysyvät kontaktissa ohjaajaansa tässä pienehkössä tilassa. 

Yhdet omatoimirallytokoharkatkin tuli viime viikolla pidettyä. Kaverina meillä oli puolivuotias pippurin ja suolan värinen keskikokoinen anautseriuros. - Minun ensimmäinen koirani oli juuri sellainen. Hain Enoksen eli Empun Helsingistä. Minä maalaistyttö olin 11-vuotias ja jännitin kuollakseni yksin tehtyä Helsingin matkaa (taisi olla junanvaihtokin Tapmereella.) Emppu oli 2-vuotias kouluttamaton uros, joka annettiin pois "pitovaikeuksien vuoksi". Myöhemmin selvisi, että se haluttiin antaa maalle, koska se haukkui kerrostalossa. 

Me asuimme maalla...kerrostalossa. Eikä Emppu koskaan haukkumista lopettanut. Junia se lopun ikäänsä pelkäsi. Ja kyllä sen käyttäytymisessä (siis kouluttamisessa) oli loppuun asti toivomisen varaa, Hieno koira se oli, aivan lyömätön persoonallisuus. Kesät mökillä olivat sen mielestä parhainta.