Olen jatkanut melko ponnekkaasti Katselmuksen jälkeistä ryhtiliikettä. Tarkoittaa, että Sanni on syönyt vähän vähemmän ja koirat sekä minä olemme liikkuneet (vähän) enemmän. Sannin syömisten hallinnoimiseen tarvittaisiin kyllä yksi ihminen. Jos hetkeksikään herpaannun, häviävät Tuikulta kuppiin jääneet muonat parempiin suihin. Ja minähän herpaannun.

Äsken juuri Sanni äkkäsi lenkille lähtiessä takapihalla Tuikulta kesken jääneen puruluun. Kielsin ottamasta ja tottelihan se toki. Liekö koko lenkin ajan luuta miettinyt (minä en), nimittäin kun palattiin, hyökkäsi se salamana luun luokse kuin ei muuta olisi koko reissulla mielessä ollut.

Lenkkimaastoja olen vaihdellut. Utranharju on yksi vakiokohde:

P1010531.JPG

(Kuvassa Sanni).

Kotiseututietämys kasvaa samalla. Tämä on ilmeisesti Lehmon Sora. Olen sen tähän asti nähnyt aivan toisesta suunnasta;

P1010525.JPG

Susirajan lappalaisten rally toko harjoitukset jatkuvat ja juoksujen loputtua pääsivät koiratkin taas messiin. Tarkoitus oli harjoitella Tuikun kanssa, mutta en raaskinut jättää Sannia porukasta, joten tässä ne odottavat  poliisilaitoksen parkkipaikalla innosta puhkuen, että emäntä saa vähän opetusta ja tulee hakemaan jomman kumman.

P1010536.JPG

Vuoron perään olen kokeillut molempien kanssa. Nyt vaan en osaa päättää, kumman kanssa ryhtyisin vakavammin asiaa harrastamaan. Sannilla on takana sen verran toko-koulutusta, että osaa monta asiaa vanhasta muistista. Toisaalta Tuikku oppii nokkelasti uusia asioita. Joitakin liikkeitä olen kokeillut molemmille tuossa takapihalla lenkin jälkeen. Sanni on yllättävän ketterä ja sen touhu on iloista. (Ilon lähde saattaa olla odotettavissa oleva makupala pikemminkin kuin yhdessä ohjaajan kanssa tekemisen riemu. Tämä on kyllä ihan omaa syytäni.)

Viikonlopun vietin koiranäyttelyssä ilman koiria. Ostin Kennelliiton kojusta ihan tuolinkin ja istuin urakalla. Nyt minulla on siis ensi kesän Helsingin maailmannäyttelyn logolla varustettu ajurintuoli - ja koiratkin melkein ilmoitettu Helsinkiin.

Tiedoksi, että kotimaiset rodut (kuten suomenlapinkoirat) pääsevät sinne maksutta. Nyt siis kaikki paikan päälle! Kaikki paimensukuisetkin, jotka harvemmin virallisissa näyttelyssä käyvät - ja pärjäävät (poikkeuksiakin on.) Edustetaan vahvasti!

Lopuksi muutama suosikkirotu viikonlopun kv-näyttelystä Joensuussa. (Aurinko paistoi taas nenäni punaiseksi.)

Ensiksi porokoira (nimeä en muista, mutta sijoittui muistaakseni toiseksi ryhmässään = ryhmän 5 eri rotujen parhaiden välisessä kisassa).

P1010551.JPG

Kyllä kehässä komia suomenlapinkoirakin pyöri. Silmä on kuitenkin tottunut näihin pitkärunkoisiin, lyhytturkkisiin lapinkoiriin. Miksiköhän? Kauneus on tunnetusti katsojan silmissä.

Pohjan pystykorva (ja tanskalaisruotsalainen pihakoira) ovat pitkään olleet myös suosikkirotujani.

P1010558.JPG

 

Samoin pieni sisupussi, Jack Russelin terrieri:

P1010574.JPG

Kyllä voi pienellä koiralla olla tomera ja tasapainoinen liike:

P1010575.JPG

Vielä viimeiseksi hyvin pieni ja hyvin pippurinen:

P1010572.JPG

Eli kääpiömäyräkoira, joka ei ole mikään lelukoira vaan Koira isolla Koolla.

Kello lähentelee puolta yötä - sisällä on kuuma, aivan liian kuuma kahdelle lapinkoiralle. Mieleen palautuu viime kesän helteet, jolloin Sannilla oli koko joukko enemmän kannettavaa. Täytyykin lähteä vielä joelle Sannin masua huljuttelemaan. Tuikku ei taida yhtä paljon helteestä piitata.